.
Kulunut kesä oli joka tapauksessa hyvä. Kesäkuu meni lähinnä töissä, mutta iltoihin mahtui kaikkea kivaa; tuli shoppailtua, nautittua ihmisten seurasta, kierreltyä kaupungilla, reissattu Tallinnaan, juhlittu Juhannusta, käyty PowerParkissa, sekä nautittu siitä, ettei töiden jälkeen tarvinnut tehdä mitään.
.
Kesäkuun viimeinen päivä napattiin Pilvin kanssa lentokone Nizzaan, jossa muu perhe olikin jo. Seuraavat kolme viikkoa piti sisällään lähinnä aurinkoa, uimarantaa, kirjoja, jäätelöä, Pokémon hypetystä (johon itse en edes lähtenyt mukaan), lisää shoppailua, rusketusta, suppailua - lista on loputon. Oli siis hyvä reissu Ranskaan, vaikkei sinne päin matkustaminen olekkaan enää niin maata mullistavaa. Kivaa tottakai.
.
Kun heinäkuun puolen välin jälkeen palasin Suomeen, en kotona ehtinyt olla viittä tuntia pidempää. Heti seitsemän jälkeen aamulla suuntana oli partioleiri, jossa vietinkin seuraavat kahdeksan päivää. Kaikin puolin hyvä leiri oli! Metsästä kotiuduttua olen vain nauttinut viimeisistä kahdesta loma viikosta. Käytiin Särkänniemessä, myymässä kirpputorilla, vähän lisää shoppailemassa (ihan jopa Itiksessä myös!), tuli valvottua pitkästä aikaa myöhään, vaikka takaraivossa olikin tieto siitä, että kohta herätään joka päivä puoli seitsemän.
.
Yhteenvetona voin sanoa, etten enää ikinä syö softista, eikä koskaan voi olla liikaa vaaleanpunaisia asioita ja ehkä ensi vuonna on Benji-hypyn vuoro. Siitä huolimatta oli mahtava kesä ja nyt on hyvä palata
Sulla on ollu kiva kesä! Toi rantakuva houkuttelisi kyllä! :)
VastaaPoistahttps://more-than-we.blogspot.fi/
niin tosiaan oli!
PoistaOi kuulostaapa sun kesäs kivalta! Olisin itekin halunnut kovasti jonnekin huvipuistoon, tai sitäkin enempi jonnekin ulkomaille, kun siellä ei oo koskaan tullut käytyä :-D Mutta omakin kesä oli silti kaiken kaikkiaan kiva.
VastaaPoistahttp://ownplacee.blogspot.fi/
kyllä sinnekin vielä ehdit! kiva kuulla, että sullakin oli hyvä kesä :>
PoistaOnpa sulla ollut kiva kesä! Sulla on kiva tyyli kirjoittaa, tykkään kovasti :)
VastaaPoistahttp://turkoosivadelma.blogspot.fi/
kiitos jenna!
PoistaIhan mahtava postaus ja ihana blogi sulla! Jään seuraileen :)
VastaaPoistahttp://iinaemiliasd.blogspot.fi/
kiitos paljon! :)
PoistaIhania kuvia koko blogi sulla täynnä ja kivalta kuulostaa sun kesäs <3
VastaaPoistahttp://inka-allornothing.blogspot.fi
kiitos ! :-)
PoistaKiva postaus ja mukavalla otteella kirjoittelet tätä blogia! :)
VastaaPoistahttp://fiiaelina.blogspot.com.au/
kiitos paljon!
Poista