7. maaliskuuta 2018

KOLME VIIMEKSI NÄHTYÄ LEFFAA - SUOSITTELENKO?

Katson elokuvia oikeasti aika harvoin. Ainoastaan silloin, kun elokuviin tulee joku vuosisadan elokuvaksi povattu leffa tai sitten matkustaessa. Lentomatka menee paljon kepeämmin elokuvien parissa. Muuten olen ehdottomasti sarjojen perään - mielummin katson viikonloppuna tuotantokauden hyväksi havaittua sarjaa, kuin pari riskillä valittua elokuvaa. Lisäksi vihaan etsiä uusia hyviä elokuvia Netflixin ja iTunesin laajasta valikoimasta. Elokuvissa kuitenkin tykkään eniten kevyistä hömpistä, eikä esimerkiksi kauhuelokuvat ole yhtään mun makuun. Mulle elokuvien katsominen on rentoutumista, enkä halua pelätä tai stressata päähenkilön puolesta. Siksi varmaan myös nämä kolme seuraavaakin on aika hömppiä, eikä näissä varmasti ole liikaa jännitystä.

Tässä kuitenkin kolme viimeisintä katsomaani elokuvaa ja mielipiteeni niistä!


.kuvat 1 & 2
Fifty Shades Freed

Ei helmikuuta ilman uutta Fifty Shades -elokuvaa! Hehkutin tätä jo vähän aiemmassa postauksessa, mutta tämä ansaitsee ehdottomasti paikan tässä postauksessa. Jos leffa ei ole vielä tuttu, niin kyseessä on kolmiosaisen sarjan viimeinen osa. Aikaisemmat Fifty Shades of Grey ja Fifty Shades Darker olivat myös hyviä ja ehdottomasti katsomisen arvoisia, mutta tämä oli trilogian paras osa. Tähän oli saatu jo juonta mukaan, vaikka se tosin oli aika ennalta arvattava. Jos kliseiset ja romanttiset elokuvat pienellä twistillä kiinnostavat, suosittelen ihmeessä tsekkaaman tämän leffan! Vielä ei taida löytyä muualta, kuin elokuvateattereista, mutta varmasti lähitulevaisuudessa saatavilla ainakin iTunesista.


.kuvat 1 & 2
13 Ja Risat (13 Going on 30)

Kiitos tämän ja seuraavan elokuvien suosittelusta kuuluu hyvälle ystävälleni. 13 Ja Risat kertoo alkuperäisen nimen mukaisesti siitä, kun kolmetoistavuotias tyttö haaveilee elämästä upeana kolmekymppisenä. Haave toteutuu ja tyttö herää kolmekymppisenä. Elokuva on hauska ja todella kepeää katsottavaa. Jos joskus kaipaat jotain rentoa elokuvaa, tässä olisi hyvä ehdokas. Löytyy ainakin Netflixistä ja iTunesista.


kuvat 1 & 2
Kaikki Kaikessa (Everything, Everything)

Tämä elokuva kertoo tytöstä, joka ei ole poistunut kotoaan kahdeksaantoista vuoteen. Syy tähän on harvinainen sairaus, johon ei parannuskeinoa ole. Mielenkiintoinen (ja kevyt!) elokuva tytöstä, joka haaveilee naapurin uudesta pojasta ja elämästä talonsa ulkopuolella. Löytyy ainakin iTunesista.

Kaiken kaikkiaan nämä kolme elokuvaa olivat hyviä. Ei ehkä mitään maata mullistavia, mutta pari tuntia kului hetkessä. Täydellisiä leffoja niihin iltoihin, kun haluaa vain laittaa aivot hetkeksi narikkaan.

Onko kyseiset leffat teille tuttuja?

Tsekkaa myös:

5. maaliskuuta 2018

SEITSEMÄN PÄIVÄÄ ITÄVALLASSA - VIIKKO 9


.
Tällaiselta näytti Obertauernin kylä. Ei ehkä niin idyllisen näköinen, kuin alppikylä voisi olla, mutta söpö silti!

No ne töhnämunat. Arvioksi antaisin, että ihan hyviä, mutta aivan liian makeita. Ei siis ollenkaan kaiken hypetyksen arvoisia.


.
Tällaisia jälkkäreitä syötiin viikon verran - ei yhtään hullumpia!

Ei ole aurinkoisten pakkaspäivien voittanutta. Onneksi täällä Suomessakin saamme vielä nauttia niistä!


.
Heippa Itävalta! Salzburgin kenttä on sen verran pieni, että lentokentän ovesta kävellään suoraan lentokoneeseen.

Haettiin Muffis eilen hoidosta ja miten ikävä tätä olikaan. Heti ensimmäisenä autoon tullessa päätti Muffe mennä suoraan ajajan paikalle. Ei taida ikä vielä ihan ajokorttiin riittää? 

Ihanaa maanantaita tyypit - mä lähen tästä nyt kirjastoon!

3. maaliskuuta 2018

SUUNNITELMAT MAALISKUULLE


.
Maaliskuu tarkoittaa kevään alkamista. Aletaan miettimään, jos Uggit, pipot ja toppatakit voisi jo heittää varaston pohjalle. Helmikuun tavoin mun maaliskuu näyttää aika kiireiseltä ja työn täyteiseltä, mutta ainakin seuraavia juttuja on tiedossa:

- Päättää mihin haen yhteishaussa. Suunnitelmia on, mutta mitään en ole vielä lyönyt lukkoon.

- Siivota vaatekaappi. En tosiaan ole mikään kevätsiivoustyyppi, mutta vaatekaappi on kyllä siistittävä, koska mulla on liikaa vaatteita joita en yksinkertaisesti käytä. Kiertoon siis turhat ja käyttämättä jääneet vaatteet!

- Lukea ylppäreihin. Maaliskuu tarkoittaa kirjoituksia, joten seuraavat pari viikkoa tiedossa on erittäin intensiivistä lukemista. Onneksi maaliskuun loppu tarkoittaa sitä, että kirjoitukset ovat ohitse!


.
- Maaliskuun loppumisesta puheen ollen, kuun viimeisinä päivinä on tiedossa reissu idän naapuriimme. Täydellinen loma heti kirjoitusten jälkeen. Sitä odotellessa!

- Fiilistellä pääsiäistä. Ei ehkä niinkään kristillisestä näkökulmasta, vaan enemmänkin pääsiäisherkkujen kautta! Vielä en ole kaupasta löytänyt Ruohomunia (jotka ovat parhaita ikinä), mutta Suomeenkin rantautuneita töhnämunia on jo maistettu! 

- Suorittaa autokoulun seuraava vaihe. Nyt kun kortti on ollut taskussa tammikuusta lähtien, on aika suorittaa seuraava vaihe. Kolmivaiheinen autokoulu tuntuu kieltämättä vähän rahastukselta, mutta ei tässä kai muita vaihtoehtoja ole :-D

Nyt kuitenkin seuraavaksi heitetään hyvästit meidän ihanalle hotellille ja lähdetään taxilla kohti Salzburgia ja Suomea. Nähdään seuraavaksi Suomessa.

Tsekkaa myös:

1. maaliskuuta 2018

7 X HUOMIOTA OBERTAUERNISTA

Ihanaa ensimmäistä kevätpäivää! Täällä on kaikki hvyin, vaikka lomaa on vielä pari päivää jäljellä, on nyt jo todella rentoutunut olo. Itävallan Obertauern on osoittautunut varsin hyväksi kohteeksi, eikä meidän hotellissakaan mitään valittamista ole.

Tässä muutama pointti Obertauernista, jos tänne matkustaminen kiinnostaa tai jos seuraavan hiihtoreissun kohde on vielä päättämättä:


.
Todella harvassa ravintolassa voi maksaa kortilla. 

Vuosi 2018, eikä kortti käy. Suomessa tilanne alkaa olemaan juuri päinvastainen - käteinen ei edes käy enää kaikkialla ja puhelimella maksaminen alkaa olemaan nykypäivää. Onneksi kylästä kuitenkin löytyy pankkiautomaatti, mutta käteistä on hyvä varata tarpeeksi, jos lounasta mielii ravintolassa syödä.

Rinteet ovat pääosin leveitä ja helppoja.

Jos laskettelu ei ole täysin hallussa, mutta Alpeilla laskettelu kiinnostaa, on Obertauern loistava vaihtoehto. Toki täältä löytyy Itävallan haastavin rinne, mutta yleisesti rinteet ovat sellaisia, että ei niin kokenut laskija pääsee alas. Mun mielestä tämä on vaan hyvä juttu, sillä laudalla laskiessa tykkään rennoista laskuista!


.
Kylä on oikeasti pieni.

Ei ole Chamonixin kaltaista ravintolatarjontaa tai shoppailumahdollisuuksia - täältä et saa uutta Chanelin laukkua. Täällä ei myöskään ole ympärivuotisia asukkaita (ainakaan kauheasti), joten yleisilme kylällä on lähinnä hotellia hotellin perään. Tämän vuoksi Obertauernista kannattaa valita hotelli uima-altaalla ja kuntosalilla, jos haluaa jotain aktiviteetteja laskettelun jälkeen.

Suurin osa ihmisistä on itävaltalaisia.

Tai ainakin puhuvat saksaa. Yhtäkään suomalaista ei ole tullut vastaan, eikä myöskään yhtäkään ruotsalaista. Paikka on selkeästi itävaltalaisten suosiossa, ei niinkään ulkomaalaisten. Saksan kielen handlaaminen on siis erittäin kätevää! Englannilla on kuitenkin pärjännyt ihan hyvin, sillä en ymmärrä yhtään saksaa. Saksaa puhuvan siivojan kanssa olen myös pärjännyt: näyttänyt sormilla, että jos hän tulisi vasta kymmenen minuutin kuluttua ja nyökkäillyt iloisesti mukana.


.
Lentokentältä ajaa Obertauerniin tunnissa.

Moneen Alppikohteeseen saattaa ajaa lähimmältä lentokentältä useita tunteja, mutta Obertauerniin matka Salzburgin lentokentältä on autolla noin tunti. Matka ei myöskään pidä sisällään juurikaan mutkikkaita vuoristoteitä, mikä on ehdoton plussa, jos on taipumusta matkapahoinvointiin.

Ihmisiä ei ole liikaa.

Monesti hissijonot ovat pitkiä ja hitaita - Obertauernissa ei sitä ongelmaa ole. Hissijonot ovat pääsääntöisesti lyhyitä ja liikkuvat nopeasti, jos niitä siis edes on. Tämä myös näkyy rinteissä, sillä monesti rinne on lähes tyhjä, joten voi laskea paljon rennommin!


.
Alhaalla kylässä puhelinverkko toimii huonosti.

Yleensä Alpeilla ei ole tätä ongelmaa ollut, mutta täällä puhelin näyttää usein no service. Ylhäällä kuitenkin puhelinverkko toimii loistavasti ja mobiiliverkkokin on vaihtunut hitaasta E:stä nopeaan 4G:hen. Hotellia varatessa kannattaa siis varmistaa, että hotellissa on langaton netti!

Näiden viiden päivän aikana Obertauern on vakuuttanut mut! Pienuudestaan huolimatta varsin toimiva keskus, jonne voisin tulla uudestaan koska tahansa. Jos Itävallan Alpit kiinnostavat, voin Obertauernia suositella lämpimästi!

Koodi blogin tuomiseksi Nouwiin: 3947264637


Tsekkaa myös:

26. helmikuuta 2018

LOMALLA VIIMEINKIN - VIIKKO 8


.
Viime viikolla vietettiin veljeni synttäreitä, jonka kunniaksi syötiin kakkua! Kakkua en (luonnollisestikaan) tehnyt itse, mutta koristelin kyllä - se on aina se hauskin osuus.

Torstaina kävin myös Louis Vuitton iltatilaisuudessa (tai mikä virallinen titteli ikinä olikaan). Mikäs sen parempi tapa viettää iltaa, kuin juomalla skumppaa ja ihailemalla laukkuja.


.
Nämä säät! Aurinko paistaa ja sininen taivas - pieni pakkanenkaan ei menoa ole haitannut yhtään.

Kohti reissun ensimmäisiä laskuja! Arskat tosin lähtivät reppuun, sillä lasken mielummin laskettelulasit päässä.

Mahtavaa viikon alkua tyypit!